Saunajuttu


Työviikko on päätöksessä ja viikonlopuksi olen kotiutunt maaseudulle. Istuskelen saunalla ja odotan saunan lämpiämistä. Tuli rätisee kiukaan pesässä, radiossa soi puhelilangat.


Mieleeni muistuu lapsuuden sauanreissut. Kaikki alkoi aina siitä, kun joku ilmoitti ikään kuin pitkän mietinnän tuloksena: ”taidan lämmittää saunan”. Tähän sanontaan liittyi niin paljon. Se oli ikään kuin ilmoitus päivän töiden saaneen päätöksen. Talvella pimeys oli jo laskeutunut ja viikonloppu alkamassa. Tai ehkä kesällä nurmikko oli juuri saatu leikattua, kuumuus hellittänyt ja sitä myötä saunaan on saatava valkea. Ristiriita, jota on aina ollut vaikea ymmärtää.


Saunan lämmitys alkoi puiden haulla. Puulaatikko täytetiin aina täyteen, koska talvisin puita käytetiinn päivittäin myös takassa, joskus myös puuhellassa ja kakluunissa. Myös saunan padan alle laitettiin tuli. Jokaisella oli oma vati. Nimi luki kyljessä. Reunaan oli porattu reikä ja jokaisen vadille oli seinässä oma naula, johon se ripustettiin. Eikä toisten vadista koskaan pesty. Saunareissulla pestiin joka viikko myös kammat.Vettä säästettiin,eikä sitä missään tapauksessa saanut lotrata, koska padassa oli lämmintä vettä. Kuumaa vettä kauhottiin napulla pesuvatiin ja päälle laitettiin kylmää vettä. Joissakin paikoissa nappua sanotiin napoksi, mutta meillä se oli aina nappu. Pää upotettiin pesuvatiin ja hiukset pestiin siinä. Huuhtominen oli sikäli hankalaa, että hiukset ja naama shampoossa sieltä padasta otettiin pesuvatiin uutta vettä, mikä siis oli kiehuvaa. Ja taas kauhottiin kylmää vetää sekaan. Joskus tehtiin sankoon valmista lantrinkia, jolloin huuhteleminen oli helpompaa. Pari kertaa joutui vettä vaihtamaan, ennen kuin kaikki shampoo oli huuhtoutunut pois.


Hieron viimeisetkin shampoot silmistäni ja palaan nykyhetkeen. Uusi vuosi on alkamassa; talven saapumista ja hiihtokelejä odotellaan. Päivä pitenee pikku hiljaa ja vanhan sanonnan mukaan sen ”loppiaisena hullukin hoksaa”. Kuitenkin, uskokaa tai älkää, kevät saapuu varkain askel askeleelta; ei mene pitkään, kun syreeni on kukassa ja lämmitetään juhannussaunaa. Nyt on kuitenkin aika nauttia  pakkaspäivistä ja ulkoilusta. Ja onneksi saunan pystyy aina lämmitäämään, olipa vuodenaika tai sää millainen tahansa!


”Sauna vierellä sireenin,
suojassa muistojen hunnun,
sieraimissani vieläkin
vaistoan savusi tunnun.
Hengitit tielleni maailmaan
lämpöäs rauhoittavaa,
vaikka en enää milloinkaan
oveas harmaata avaa.”

(Kaarlo Sarkia: Kotisauna)

Konmaritusta ja ilmastonmuutosta

Ei ole sellaista uutiskanavaa, ajankohtaisohjelmaa tai lehteä, jossa ei ilmastonmuutoksesta puhuttaisi. WWF:n sivuston mukaan maailmassa tarvittaisiin neljä maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat samalla tavalla kuin suomalaiset. Väkisinkin tulee miettineeksi, miten minä kulutan?Myönnän olevani joissakin asioissa pahis; syön lihaa ja ajan autoa. Ja kummastakaan en nyt aivan ensimmäisenä ole luopumassa. Mutta ostoskäyttäytymiseni ei ole sieltä pahimmasta päästä.


Tutustuin muutama vuosi sitten konmaritukseen. Sen perusidea on säilyttää vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa. Se on uskomattoman hyvä lähtökohta; viisi vuotta säilössä ollut tavara ”jos sitä joskus vielä tarvitsisi” saa mennä. Samalla tajuaa senkin, mikä määrä tavaraa on tarpeellista. Montako lusikkaa tarvitsen? Entä mukeja, lautasia, kauhoja, taikinakulhoja? Inventaariota tehdessä loppui kohdallani ns. ”parempien” tavaroiden säilöäminen. Miksi säilyttää kaapissa juhlahetkiä varten lautasia, joita käytetään ehkä kerran pari vuodessa? Miksi ne paremmat lautaset eivät voisi tuottaa joka päivä iloa! Miksi varastoida mummo- tai äitivainaan käsin virkattuja pitsipeittoja kaapissa, kun ne voisivat tuottaa iloa sohvan päällä, jos ei itsellä, niin sitten jollain toisella. Tai sitten niistä voi tehdä jotain muuta, varsinkin kun olen tuunaamisen puolestapuhuja. Kuinka helposti ihminen säilyttääkään tavaroita muistojen vuoksi! Muistot ovat tärkeitä, mutta niitä ei tarvitse säilöä kaappeihin. Ne voi olla mukavasi esillä joka päivä.


Marie Kondo kehittäessään konmaritusta, on oivaltanut paljon. Kuten esimerkiksi sen, että tavarat pystyviikataan. Silloin mikään tavara ei jää pohjimmaiseksi, vaan kaikki ovat käytettävissä helposti. Kaapit pysyvät selvästi helpommin siisteinä. Jo pelkästään siistien kaappien katseleminen tuottaa iloa!


Kaupassa tulee monesti kivoja asioita vastaan. Väkisinkin silloin muistuu, montako paitaa on jo kaapissa? Tarvitsenko todella? Jos tarvitsen, tuottaako tämä kyseinen tuote oikeasti iloa vai onko se jormauotismaisesti sanottuna ”ihan kiva”. Jos se on vain sitä, on ostamattomuus helppo päätös.


Arvon lukija, heitän sinulle haasteen. Kerää olohuoneeseen KAIKKI omistamasi kengät. Voit yllättyä, kuinka paljon niitä on! Poimi sen jälkeen joukosta ne, joita oikeasti käytät, osaat tehdä sen helposti. Ja anna lopuille kenkää! Ne ovat turhan pantteina, vievät tilaa ja aiheuttavat kaaosta.Vie ne vaikka kirpputorille, sieltä seuraava tarvitsija ne noutaa. Teet hyvän työn itsellesi, kulutustottumuksellesi ja ehkäpä luontokin silloin kiittää. Muutos lähtee pienistä teoista ja tähän konmaritus-ilmastonmuutoskekoon voit omat romppeesikin kantaa.





Tähdet, tähdet

Yöllä lavatansseista tullessa intaannuin tuijottamaan taivaalle. Elokuun tähtitaivas näkyi yllättävän hyvin. Siinä Otavaa ja Cassiopeiaa ihaillessani muistot palasivat reilun parin vuosikymmenen taakse.


Silloin hurjassa nuoruudessa perehdyin tähtitaivaan kuvioihin. Mitä muuta voi tehdä maaseudulla 35 asteen pakkasessa, missä katuvalot sammuvat iltakymmeneltä, kaupat menevät kiinni iltapäivällä kello viisi ja kirjasto on kahtena iltana viikossa auki kaksi tuntia? Huvit ovat kaukana, mutta moneen mielenkiintoiseen asiaan tuli perehdyttyä. Kuten esimerkiksi tähtikuvioihin.

Tunnelmaan virittäydyttiin jo illansuussa, kun pakkanen kiristyi. Silloin alkoi levoton kuljeskelu huoneesta toiseen, vähän väliä täytyi käydä tarkistamassa ulkona portailla hytisten, onko varmasti pilvetön taivas. Tarkistettiin taskulampun patterit ja lämmitettiin villasukkia takan kupeessa. Nimittäin tämän harrastuksen haasteellisin osuus oli pukeutuminen. En jaksa tarkkaan muistaa sitä vaatekerrosten paljoutta ja villasukkien määrää. Sen muistan, että jopa mummo-vainajan turkin kaivoin esiin suojellakseni kroppaani pakkasherran kolistelulta.

Kotipiha oli mitä mainioin tarkkailupaikka. Katulamput sammuivat tosiaankin myöhään illalla, ainoa valonlähde oli taloista kajastava valo. Niska kierossa tiirattiin taivaalle ja opiskeltiin lähes kaikki silmin erottuvat tähtikuviot. Kun niska oikein väsyi, laitettiin välillä lumihankeen pitkäkseen. Kyllä silloin mummo-vainaan turkkia tarvittiinkin!

Vaikka katulamput sammuivatkin myöhemmin illalla, valoa tuntui silti olevan joskus liikaa. Silloin se varsinainen Kuningasajatus iski. Lähdetään kylän Kalliolle tarkkailemaan tilannetta, sieltä jos mistä näkyy hyvin, eikä valoja taatusti ole. Tuumasta toimeen. Ainoa ongelma oli se, että vaikka päivänvalossa paikallisen Kallion seutu oli hyvinkin tuttua, miten selvitä sinne metsän keskelle pilkkopimeässä? Ja vielä sinne ylöspäin osaa vaikka säkki päässä, mutta miten löytää polku takaisin?

Ihminen ei suotta ole luova, sen ovat osoittaneet jo muinaiset roomalaiset. Pienten kivien sijaan otin käyttöön ison lankakerän. Ja ei muuta kuin menoksi! Ensiksi autolla niin pitkälle kuin metsäautotietä pääsi. Sen jälkeen naru kuusen oksaan kiinni ja siitä se pärvötys alkoi. Vieläkin naurattaa! Jossain vaiheessa lanka loppui kesken ja eipä sen väliä; koko lanka-homma oli täysin turha, sen verran hieno kuutamo oli. Taisi suurin homma olla etsiä se langan pää siellä pimeässä. Taitaapa niitä riekaleita löytyä sieltä vielä tänä päivänäkin!

Niin se vain on, että käyttämätön tieto unohtuu. Nytkin taivaalle tuijottaessani moni kuvio näytti tutulta, mutta nimi oli hakusessa. Tai nimi mielessä, mutta oikea kuvio hukassa. Ja onhan se niin, että enää ei eletä Vanhaa Hyvää Aikaa. Ei löydy kaupungista pilkkopimeää kohtaa, jossa koko tähtitaivas avautuisi koko komeudessaan. 


Mutta nautitaan silti hienoista syysilloista ja tähtitaivaan tuikkeesta. Ja muistathan, että olet oman elämäsi tähti!


Mattopyykillä


"Tango merellä soi ja se mietteeni saa..."...mattopyykkiin! Meikäläisen perinteinen mattojenpesuviikko on tangoviikko. Eiköhän tuo alunperin ole lähtenyt siitä, että olen useimpina vuosina pitänyt Tangojen aikana edes hieman lomaa, mikäli se vain suinkin on ollut mahdollista. Ja silloin alkuviikosta on ollut aikaa pestä mattoja ja samalla valmistautua tanssiturneeseen.


Nyt näyttää vaan pahalta. Aurinko piileksii jossain pilvien takana, eikä heinäkuun helteistä ole mitään tietoa. Oikein on jo ikävä tuota lämmintä kesäpäivää ja uimahallin takana olevaa matonpesupaikkaa. Ei auta kuin fiilistellä edelliskesän helteisiä tunnelmia.


Siinä matonpesupaikan tunnelmassa on jotain ikiaikaista. Pieni sisäinen martta minussa nostaa silloin aina päätään. Vapaata paikkaa voi joutua odottamaan hetken aikaa, koska koko päivän altaat on ahkerassa käytössä. Aamuvirkut eläkeläisrouvat ja -herrat ovat olleet jo kukonlaulun aikaan pyykkäämässä, kun meikäläinen maija myöhänen tulee paikalle vasta iltapäivän kuumimpina tunteina. On nimittäin oivallista päästä läträämään kylmällä vedellä kuumana kesäpäivänä. Eikä niin haittaa, vaikka vähän kastuisikin.


Veden valuessa altaaseen laitan mäntysuopani ja porstani ojennukseen. Vilkuilen salavihkaa ympärilleni ja näen iloisen pesujoukon
koivujen katveessa. Siitä löytyy niin nuorta kuin vanhaakin, niin miestä kuin naistakin. Mattomankelilla käy kuhina ja puhtaat matot kuivuvat ympärillä olevilla telineillä. Kaikki ovat työn touhussa ja hyvämieli paistaa pyykkäreiden kasvoilta.

Siinä omia mattoja porstatessa tuntuu kuin mennyt talvi tulisi vihdoin päätökseen. Talven liat häipyvät porstan, mäntysuovan ja lihasvoiman vaikutuksesta viemäriin. Uusi, raikas aikakausi voi alkaa mattojen kuivuessa. Alkaa sydänkesä;uudet tuulet, uudet tangot, uudet kuninkaat ja uudet kuningattaret.

Mukavia matopesukelejä ja huikeaa tanssiviikkoa kaikille!



  • 03.10.2018 0 Kommentit
    Mitähän muut meistä ajattelevat?

    Ei kellään ole niin sotkuista kuin meillä! Häpeä iskee heti kotiovella vastaan eteisen kenkäröykkiöiden keskeltä. Lattialla on hiekkaa, kuraa, koivunlehtiä, pesäpallomailoja ja tietys...
    Lue lisää
  • 25.09.2018 0 Kommentit
    Se Joku, joka aina sotkee

    Kaaos on saapumassa hiljaisin, varkaan askelin. Se tössyttelee yöllä vanhoissa villasukissaan ympäriinsä, tarttuu vaivihkaa kiinni housunkauluksesta ja pudotta ne tuolilta lattialle. ...
    Lue lisää